2. huhtikuuta 2011

Ceviche

Olen kalaruokien ystävänä jo pitkään halunnut tehdä cevicheä, joka on etenkin Keski- ja Etelä-Amerikassa suosittu, sitrushedelmien mehussa marinoitu, kylmänä syötävä kalaruoka. Kaupassa kierrellessäni mieleeni juolahti sen valmistaminen silakasta. Kysyin kalatiskin myyjältä, mitä mieltä hän on silakan käyttämisestä cevichen raaka-aineena ja hänkin sanoi, että miksipä ei. Samalla hän kertoi, että he olivat tehneet kaupassa cevicheä graavilohesta mutta itse en ajatuksesta innostunut. Graavilohi on minusta hyvää sellaisenaan ja toisaalta lohi tuntuu liian itsestään selvältä valinnalta, ikään kuin muita kaloja ei olisi olemassakaan.

Raaka-aineet:

  • Silakoita 500g
  • 1 x punasipuli
  • 1 x punainen chili
  • 1 x tomaatti
  • 5 x lime
  • Suolaa


Poista silakkafileistä nahat ja paloittele noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Hienonna punasipuli ja chili. Mikäli haluat tulisemman, jätä chiliin siemenet. Poista tomaatista siemenet ja kuutioi se. Laita kasvikset ja kalat kulhoon ja purista mehut limeistä niiden päälle. Lisää vielä rouhaus suolaa ja sekoittele ainekset hyvin. Peitä kulho kelmulla anna marinoitua jääkaapissa yön yli. Tänä aikana kala kypsyy happamassa liemessä ja seuraavana päivänä se on syötävää.

1 kommentti:

  1. Jes olen kanssasi samaa mieltä muitakin kaloja on olemassa kuin lohi ja kirjosellainen. Hauki,ahven,kuha ja siika ja hyvää tulee muikkua unohtamatta. terv IiPee

    VastaaPoista