4. joulukuuta 2015

Tomaattinen katkarapu-kalapata




  • 600 g lohifileetä
  • 200 g katkarapua
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 rkl kuivattua tinjamia
  • 1 tlk tomaattimurskaa 
  • 2 dl vettä
  • 1 sitruuna (mehu)
  • 3 rkl kalafondia
  • 1 tl sokeria
  • ripaus suolaa
  • pinnalle fetaa ja persiljaa

Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se parin sentin kokoisiksi paloiksi. Hienonna valkosipulin kynnet.
Kaada uunivuokaan tomaattimurska ja vesi. Purista sitruunasta mukaan mehu. Lisää kalafondi, timjami, sokeri, hienonnettu valkosipuli sekä lohipalat ja jäiset katkaravut. 
Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Tarjoile hienonnetun feta-juuston ja persiljan kanssa. 

Jos tahdot ruuasta juhlavamman vaihda katkaravut tiikerirapuihin ja sitruuna valkoviiniin. 

3. joulukuuta 2015

Vegetaristisen lammaspaimenen paistos

Pitkän tauon jälkeen päätimme palata blogin kirjoittamisen pariin. Ensimmäiseksi aiheeksi valikoitui Kasvisruokamaanantai -kirjasta mukailtu kasvisversio tutusta shepherd's pie:sta. Lampaan sijasta vuokaan sujahti vihreitä linssejä ja herneitä. Ruoka oli helppo valmistaa ja sopii oikein hyvin arkiruoaksi.



Perunamuussi


  • Extra virgin oliiviöljyä 
  • 700 g perunoita 
  • 1 sipuli, hienonnettuna 
  • 75 g cheddaria (esim. Cathedral City Extra Mature), raastettuna 
  • 0,5 dl täysmaitoa 
  • 25 g voita suolaa ja mustapippuria, maun mukaan 

Kuori perunat, keitä kypsiksi ja lisää perunoihin 25g voita. Soseuta perunat survimella tai yleiskoneella. Kuullota sipuli oliiviöljyssä ja sekoita perunamuussiin yhdessä juustoraasteen ja maidon kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Linssi- ja hernepaistos


  • Perunamuussi edellisestä kohdasta 
  • 150 g tavallisia vihreitä linssejä tai du Puy -linssejä 
  • 100 g kuivattuja herneitä, liotettuna yön yli Extra virgin oliiviöljyä 
  • 1 punasipuli, pilkottuna 
  • 2 porkkanaa, pilkottuna 
  • 2 sellerin vartta, pilkottuna 
  • 1 valkosipulin kynsi, hienonnettuna 
  • 1 rkl timjamia 
  • 1/4 tl muskottia 
  • 1/4 tl cayannepippuria 
  • 3/4 dl kasvislientä 
  • 2-3 tomaattia viipaloituna suolaa ja mustapippuria, maun mukaan 

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Huuhtele linssit ja valuta herneet. Siirrä linssit ja herneet kattilaan ja valuta päälle puolilitraa vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Alenna lämpötilaa, peitä kattila kannella ja anna poreilla pienellä lämmöllä kunnes linssit ja herneet ovat pehmeitä ja imeneet suurimman osan vedestä. Kuullota punasipulia, porkkanaa, selleriä ja valkosipulia pannulla oliiviöljyssä. Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää joukkoon keitetyt linssit ja herneet nesteineen. Lisää timjami, muskotti, cayennepippuri ja kasvisliemi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos uunivuokaan ja levitä tomaattiviipaleet tasaiseksi kerrokseksi paistoksen päälle. Levitä perunamuussi vuokaan tomaattien päälle tasaikseksi kerrokseksi. Vaihda uuniin grillivastus päälle ja paista vuokaa uunissa puoli tuntia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin. 

Tomaattikastike


  • 1 prk Mutti-tomaattimurskaa 
  • Extra virgin Oliiviöljyä 
  • 1 rk Ketsuppia (valinnainen) 

Paista tomaattimurskaa ja ketsuppia pannulla oliiviöljyssä kunnes kastikkeen kiehunut kokoon siten, että koostumus on sopiva. Tarjoile kastiketta valmiin paistoksen kanssa.