26. toukokuuta 2010

Vuohenjuustolla täytetyt paprikat

Sain idean tähän helppoon pikkuruokaan tv-ohjelmasta, jonka nimeä en nyt muista. Ohjelmassa saatettiin käyttää osittain eri mausteita, mutta itse tein seuraavanlaisen version, jostai ei tullut olleenkaan hassumpi.

  • 2 paprikaa
  • Vuohenjuustoa
  • Ruohosipulia
  • Pippuria
  • Oliiviöljyä
  • Suolaa tarvittaessa
Silppua ruohosipulia vuohenjuuston joukkoon ja rouhi sekaan myös pippuria. Sekoittele ainekset keskenään haarukalla. En lisännyt joukkoon suolaa, sillä chèvre-juusto on melko suolaista jo itsessään.

Paahda paprikoita 200 asteisessa uunissa kunnen niiden pinta on mustunut ja "kupruilee", kestää noin 20 minuuttia, mutta viisainta on vain vilkaista uuniin aika ajoin. Poista seuraavaksi paprikoista kuoret, halkaise ne ja poista siemenet valkoiset osat.

Levitä ruohosipuli-vuohenjuustosekoitus halkaistujen paprikoiden sisäpinnalle ja kääri ne rullalle. Lorottele päälle reilusti extra-virgin oliiviöljyä ja koristele pippurilla ja ruohosipulilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti