Tämä ruoka olisi pitänyt kirjoitella tänne jo aikoja sitten, sillä tässä on se nautinto, joka sai meidät pohtimaan ruokablogin aloittamista. Nykyisin teemme tätä aina juhlapyhinä. Esimerkiksi jouluna se on korvannut perinteisen karjalan paistin. Burgundin pata on ehdottomasti yksi maailman parhaista pataruuista, vaikka onkin työläs valmistaa. Aherrus kuitenkin palkitaan kun höyryävä pata kannetaan pöytään. Siispä jos et ole tätä klassikkoa vielä kokeillut, ehdotan että teet sen esimerkiksi heti ensi viikonloppuna!
Resepti mukailee Julia Childin reseptiä muutamin pikku muunnoksin.
Pata:
- n. 1-1,5 kg naudan lihaa, esimerkiksi lapaa
- 2-3 porkkanaa, viipaloituna
- 2 isoa sipulia, viipaloituna
- 2 ruokalusikkaa vehnäjauhoja
- 3 kuppia punaviiniä
- 2 kuppia lihalientä
- 2 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
- ruokalusikallinen tomaattipyrettä
- oliiviöljyä
- ruokalusikallinen kuivattua timjamia
- laakerinlehti
- suolaa
- pippuria
Lämmitä uuni 250 asteeseen. Paloittele liha reilunkokoisiksi kuutioiksi. Kuumenna pannu kuumaksi ja ruskista lihat pienissä erissä oliiviöljyssä. Siirrä lihat pataan. Kuullota pannulla sipuli ja porkkanat ja siirrä pataan. Rouhi pataan suolaa ja mustapippuria ja sekoittele. Sirottele pataan jauhot ja sekoita uudestaan. Laita pata viideksi minuutiksi lämmitettyyn uuniin. Sekoita lihoja ja laita takaisin uuniin vielä viideksi minuutiksi. Kaada pataan viini ja lihaliemi siten, että lihat peittyvät. Lisää tomaattipyre, valkosipulin kynnet, laakerinlehti ja timjami. Peitä pata kannella ja laita uuniin. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Pata on valmis kun liha on oikein mureaa. Lihasta riippuen, tähän menee 4-5 tuntia.
Padan valmistuessa, valmista lisukkeet.
Haudutetut sipulit:
- 10-15 pientä sipulia, esim. pussillinen salottisipuleita jos muita ei löydy.
- voita
- suolaa
- pippuria
- vettä, lihalientä tai kasvislientä
- laakerinlehti
Kuori sipulien ohut paperimainen kuori. Älä kuitenkaan hienonna tai halkaise niitä. Kuumenna pannulla voita ja laita sipulit pannulle. Pyörittele sipuleita pannulla niin, että ne ruskistuvat mahdollisimman tasaisesti. Kun sipulit on ruskistettu, kaada pannulle vettä tai lientä. Lisää laakerinlehti, suolaa ja pippuria. Kiehuta sipuleita n. 15 minuutin ajan, kunnes ne ovat kypsiä. Haarukka lävistää kypsät sipulit helposti.
Paistetut herkkusienet:
- 200 g herkkusieniä
- voita
- oliiviöljyä
- suolaa
Viipaloi herkkusienet. Kuumenna öljyä ja pari ruokalusikallista voita. Kun pannu on kuuma ja voi on sulanut, laita herkkusienet pannulle. Älä kuitenkaan kasaa niitä toistensa päälle vaan tarvittaessa paista ne parissa erässä. Paista sieniä kunnes ne ovat kevyesti ruskistuneita.
Kun pata on valmis, levitä kypsät sipulit ja herkkusienet ruoan päälle.