22. syyskuuta 2013

Jo kerran kokattu ja blogattu - täytettyä kesäkurpitsaa vol. 2

Melko samankaltainen kesäkurpitsaresepti löytyy jo täältä, jos jaksaa katsella parin vuoden takaisia reseptejä. Halusin kuitenkin lisätä tämän tänne, sillä tämä on tuplasti maukkaampi kesäkurpitsaohje, kuin se aikaisempi.

Täytetyt kesäkurpitsat

  • keskikokoinen kesäkurpitsa (yhdestä kesäkurpitsasta riittää syötävää kahdelle)
  • 250 grammaa jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • tuoreita herkkusieniä
  • tölkki tomaattimurskaa
  • mozzarellaa
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria 
  • ripaus sokeria
Pese kesäkurpitsat hyvin ja puolita ne. Koverra lusikalla kurpitsan pehmeä sisus pois. (Minä pussitin ja pakastin sisälmyksen, sillä sen voi käyttää myöhemmin kasviskeittoon). Rouhi koverrettujen puolikkaiden päälle hieman suolaa ja odota, että suola nostaa kurpitsasta ylimääräisen nesteen pois. Pyyhi neste pois talouspaperilla. 
Valmista sitten täyte. Pilko sipuli ja valkosipulin kynsi sekä mieleisesi määrä herkkusieniä. Kuullota kuumalla pannulla oliiviöljyssä sipuli ja lisää joukkoon valkosipuli. Ruskista pannussa myös jauheliha ja lisää mukaan lopuksi herkkusienet. Sekoita koko komeus pannulla ja kaada vielä mukaan tomaattimurska. Mausta. Anna täytteen kiehua pannulla ja tekeytyä, niin että siinä on mahdollisimman vähän nestettä. 
Lusikoi täyte kesäkurpitsoihin ja laita täytteen päälle mozzarellaa. Paista uunissa 200 asteessa kunnes juusto on ruskistunut, noin 30 minuuttia. 

Lisukkeeksi ajattelin ensin salaattia, mutta nappasinkin kaupasta mukaan ruusukaaleja. Niistä sain oivan kaverin kurpitsoille. 
Höyrytetyt ruusukaalit
  • rasia ruusukaaleja
  • voita
  • suolaa
  • pippuria 
  • parmesaani-juustoa
Huuhtele ruusukaalit huolella ja poista niistä kannat sekä päällimmäinen lehtikerros. Jos kaalit ovat erikokoisia kannattaa suurimpiin kaaleihin tehdä ristiviillot kantaan kypsymisen nopeuttamiseksi. Kiehauta vesi kattilassa ja laita siivilä kattilan päälle. Kaada ruusukaalit siivilään. Anna kaalien höyrystyä 15 minuutin ajan. 
Kuumenna nokare voita pannulla ja lisää kypsyneet ruusukaalit. Pyörittele hetki ja mausta suolalla ja pippurilla. Lopuksi ripottele kaalien päälle raastettua parmesaania. 

Aika hyvä setti. :)



8. syyskuuta 2013

Hieman erilainen munakas

Tämän reseptin löysin yllättävän hyvästä keittokirjasta vuosia sitten. Kirja oli Sopranos-sarjan ympärille koottu reseptiteos. Kiirastulen kananmunat oli opiskeluaikoijen hitti-iltapala. Viime viikolla tuli todettua, että tämä toimii edelleen ja myös päivällisen korvikkeena, jos esimerkiksi työpäivä on vetänyt akut minimiin.

Kiirastulen kananmunat

  • 1 valkosipulin kynsi
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • 1 tölkki tomaattimurskaa
  • 4 kananmunaa
  • suolaa
  • pippuria

Kuumenna pannu ja lorauta oliiviöljyä pannulle. Odota hetki, että öljy kuumenee ja heitä mukaan kuorittu ja litistetty valkosipulin kynsi. Pyörittele valkosipulin kynttä pannulla, jotta se antaa makua ruokaan. Kun kynsi on muuttunut ruskeaksi, heitä se pois. Tässä vaiheessa se on täyttänyt tehtävänsä.


Kaada pannulle tomaattimurska. Varo roisketta ja kuumuutta. Anna murskan kiehua hetki ja  ala sitten lisätä kananmunia. Riko kananmunan kuori ja tee lastalla tomaattimurskaan aukko, niin että pannun pohja näkyy. Kaada siihen kananmuna. Tee näin jokaiselle kananmunalle. Anna munien paistua kaikessa rauhassa, kunnes ne ovat mielesi mukaiset. Lisää suolaa ja pippuria.

Tätä kirjoitellessa tuli mieleeni, että opiskeluaikoina toinen usein kokattu kananmunaruoka oli moldovalainen jalkapalloilija. Tiedättekö millainen se on?  Ehkäpä sitäkin voisi kokata joku ilta poistamaan pahimman nälän. 

Elämäni (ensimmäinen) alkupala

Olin noin 11-vuotias, kun sain tietää, että ruokalajeja on muitakin kuin se pääruoka. Oli syysloma ja vietimme sitä perheen kesken Vuokatissa. Isä kokkasi eräänä iltana ja tuolloin sain eteeni elämäni ensimmäisen alkupalan. Silloin kävi niin, että avokadon, smetanan ja katkaravun hieno liitto ei saanut aikaan makuelämystä suussani. Taisi olla jompikumpi vanhemmista, joka sai nauttia minunkin alkupalani.
Kyseinen ruokalaji teki minuun kuitenkin tuolloin jo niin suuren vaikutuksen, etten todellakaan muista, mitä seuraavat ruokalajit mahtoivat olla.
No nyt myöhemmin olen onnistunut luomaan aikamoisen intohimon niin avokadoihin, katkarapuihin kuin smetanaankin. Kaikkia noita syön yhdessä ja erikseen aina kun mahdollista. Osaatte, jo varmaan arvata, mitä minä teen jos saan valita alkupalan.


The alkupala
  • avokado
  • smetanaa
  • katkarapuja
  • rouhittua mustapippuria
Tämä ruokalaji on siitä hyvä, että se on lähes täydellinen nautinto, mutta myös äärimmäisen yksinkertainen. Halkaise kypsä avokado puoliksi. Poista avokadon siemen. Annostele siemenkotaan smetanaa ja smetanan päälle katkarapuja. Rouhi päälle mustapippuria. Nauti! 



9. kesäkuuta 2013

Leivitettyä kesäkurpitsaa

Aikaa edellisestä julkisesta kokkauksesta on ehtinyt vierähtää tovi. Mutta täällä ollaan jälleen!

Olen halunnut tehdä näitä leivitettyjä kesäkurpitsalohkoja kevättalvesta lähtien. Tänään oli vihdoin se päivä, kun pääsin niitä kokkaamaan. Lisukkeeksi hampurilaiselle. Tuttuun tapaan yksinkertaista, mutta maukasta.

Leivitettyjä kesäkurpitsakiekkoja (2:lle lisukkeeksi)

  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
  • 2 kananmunaa
  • 4 ruokalusikallista vehnäjauhoja 
  • 0,5 desilitraa parmesaani-juustoa
  • timjamia
  • basilikaa
  • suolaa 
  • pippuria
  • oliiviöljyä
Paloittele kesäkurpitsa kiekoiksi. Riko kananmunat yhdelle lautaselle ja sekoita koostumus rikki haarukalla. Annostele toiselle lautaselle jauhot, juusto ja mausteet. Sekoita aineet keskenään.






Kasta kesäkurpitsat ensin kananmunassa ja pyörittele ne sitten jauhoissa.

Kuumenna pannu ja paista kiekkoja oliiviöljyssä kunnes ne saavat kauniin ruskean värin.

1. toukokuuta 2013

Hyvää Vappua!

Saimme muutama vuosi sitten lahjaksi miehen mummolta vihkon, jonka kannessa luki "Vanhoja ja uusia ruokaohjeita uudelle polvelle". Mummo oli käsin kirjoittanut parhaat ohjeensa vihkon sivuille. Tämä on mielestäni yksi parhaimmista koskaan saamistani lahjoista. Ja ei ole epäilystäkään, etteikö jokainen tuon vihkon resepti olisi täysosuma! Vihkon viimeinen resepti on perunasalaatti. Sivun reunassa lukee kommentti: "joka jouluksi ja välillä muulloinkin". Ehdottomasti välillä muulloinkin ja vappuhan antoi täydellisen syyn tehdä tätä parhaista parhainta perunasalaattia.

Perunasalaatti

  • noin 400 grammaa perunoita
  • 1 pieni sipuli 
  • 2 suolakurkkua
  • 2 omenaa (esim. jonagold)
Kastike
  • 2 desilitraa kermaviiliä
  • 1 ruokalusikka sitruunan mehua
  • 1 ruokalusikka vahvaa sinappia
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 teelusikka suolaa

Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi. Kuori ja pilko perunat ja laita ne veteen kiehumaan. Pilkotut perunat eivät tarvitse kovin pitkää keittoaikaa, joten ole tarkkana perunoiden kanssa, ettei niistä tule muussia. Kaada perunoiden keitinvesi pois ja jätä lohkot jäähtymään. 
Pilko sillä välin sipuli, suolakurkut ja omenat ja laita ne jo tarjoilukulhoon. 
Valmista kastike erillisessä kulhossa. Kaada kermaviili kulhoon ja lisää joukkoon sitruunan mehu, sinappi, silputtu valkosipulin kynsi ja suola. Sekoita. 
Kaada lopuksi jäähtyneet perunakuutiot ja kastike salaattikulhoon ja sekoita ainekset hyvin keskenään. Halutessaan salaattiin voi lisätä vielä ruohosipulia, tilliä tai korianteria.


Maistui täydelliselle parvekepiknikillä. :)

29. huhtikuuta 2013

Linssimuhennos

En ole hirveästi valmistanut kasvisruokia vaikka niistä pidänkin. Aasiassa kasvisruoat ovat usein mausteisen maukkaita ja niinpä ajattelin kokeilla valmistusta itsekin. Pääraaka-aineeksi valikoituivat punaiset linssit, joita valmistin jotakuinkin intialaiseen tyyliin.

Linssimuhennos:

  • 2 sipulia, hienonnettuna
  • 5 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
  • 0,5-1 chiliä, hienonnettuna (ei pakollinen, laitoin koska kaapissa sattui olemaan)
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 200g punaisia linssejä
  • 2 ruokalusikallista kylmäpuristettua kookosöljyä
  • 1 purkki kookosmaitoa
  • 1 ruokalusikallinen juustokuminaa
  • 1 ruokalusikallinen kurkumaa
  • 1 ruokalusikallinen garam masalaa
  • 1 teelusikallinen kuivattua chilirouhetta
  • 1 kg tomaattimurskaa
  • 2 kuppia kasvis- tai kanalientä
  • nippu tuoretta korianteria
  • suolaa
  • pippuria
Kuumenna öljy suuressa korkeareunaisessa pannussa. Lisää sipuli ja chili ja paista sekoittaen kunnes sipuli on ruskistunut kullan väriseksi. Lisää valkosipuli ja paista vielä hetken aikaa. Lisää mausteet ja paista noin puolen minuutin verran sekoittaen koko ajan. Lisää tomaatit, liemi, kookomaito, sitruunan mehu ja linssit. Anna kiehahtaa ja alenna lämpöä. Anna kiehua hiljalleen ja välillä sekoittaen noin 15-20 minuuttia kunnes linssit ovat kypsiä. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria tarpeen mukaan,

Tarjoile muhennos tuoreen korianterin ja esimerkiksi riisin kanssa.

10. huhtikuuta 2013

Lihaliemi

Valmista lihalientä!
Lihaliemi on monen ruoan ja kastikkeen perusta. Liemen valmistaminen kestää tovin, mutta on sikäli helppotekoinen, että se ei vaadi jatkuvaa vahtimista kun alkuvalmistelut on tehty.

Raaka-aineet:
  • 1,5-2 kg naudan luita
  • 3-4 naudan hännän palaa
  • (naudanlihan rippeitä)
  • 2 sellerin vartta
  • 2 sipulia
  • 2 porkkanaa
  • nippu persiljaa
  • nippu timjamia
  • laakerinlehti
  • pieni pala purjoa
  • 1 ruokalusikallinen mustapippuria
  • n. 200 grammaa paseerattua tomaattia tai 8-10 ruokalusikkaa tomaattipyrettä
Luut ja hännät.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lado luut ja hännät uunivuokaan. Suurempaa lihapalaa paloitellessa jää yleensä jäljelle pieniä rippeitä kuten kalvoja ym. Näitä ei kannata heittää pois, sillä ne voi käyttää lihaliemen teossa. Jos sinulla sattuu olemaan ylijäämä paloja niin laita nekin vuokaan mukaan. Sivele luiden päälle reilusti tomaattisosetta. Paahda luita uunissa kääntäen kerran kunnes luut ja tomaattisose on saanut pintaan väriä, noin tunnin verran. Voit lisätä kääntämisen yhteydessä lisää tomaattisosetta luiden pintaan.

Paahdetut luut siirettynä kattilaan.
Kun luut ovat paahtuneet, laita ne kattilaan ja peitä vedellä. Kaada uunivuoasta rasva pois ja kaada siihen hieman vettä. Raaputa veden avulla vuoan pohjaan takertuneet lihan palat irti. Jos sinulla on metallinen vuoka, voit laittaa vuoan levylle ja kiehuttaa vettä jolloin palaset irtoavat paremmin. Kaada vuoasta vesi kattilaan. Laita kattila kuumenemaan. Kun vesi alkaa kiehua, kuori mahdollisesti pintaan nouseva vaahto pois ja laske lämpöä reilusti, niin että vesi poreilee hiljalleen.

Vedellä peitetyt luut.
Kattilan kuumentuessa, valmista yrittikimppu: poista purjosta uloimmainen kerros ja kiedo persilja, timjami ja laakerinlehti siihen. Sido kimppu puuvillalangalla tai parilla timjamin varrella. Paloittele loput kasvikset.

Kun vesi kiehuu eikä pintaan nouse enää vaahtoa, lisää yrttikimppu, kasvikset ja pippurit veteen.

Anna liemen kiehua hiljaa n. 10-12 tuntia lisäten välillä vettä niin, että ainekset pysyvät veden peitossa.

Yrttikimppu ja kasvikset
Kun liemi on kiehunut, siivilöi luut. kasvikset ja yritit pois ja jäähdytä liemi jääkaapissa. Rasva nousee pinnalle ja kovettuu siihen. Kuori kovettunut rasva pois seuraavana päivänä. Jäähtynyt liemi on todennäköisesti hyytelömäistä, tämä johtuu gelatiinista mitä luista ja lihoista irtoaa liemeen. Jos liemi on hyytelömäistä, kuumenna sitä uudelleen niin, että se on jälleen nestemäistä. Annostele liemi pakasterasioihin, kirjoita päälle päivämäärä ja pakasta odottamaan käyttöä. Itse käytän annosteluun kahvikuppia. Tästä on etuna, se että tiedän tarkalleen kuinka paljon kussakin rasiassa on lientä.
Yrittikimppu joukkoon...

Tällä määrällä aineksia pitäisi saada noin kaksi litraa lihalientä. Maistele kuitenkin lientä ennen pakastamista ja mikäli maku on liian vahva laimenna sitä vedellä. Mikäli maku on liian laimea, keitä sitä kokoon kunnes olet makuun tyytyväinen.



... ja kasvikset perään...
... ja lopuksi vielä pippurit.