11. lokakuuta 2010

Kotikutoiset hampurilaiset

Olen melko varma, että kysyttäessä esimerkkiä roskaruuasta, yhdeksän ihmistä kymmenestä mainitsee ensimmäiseksi hampurilaisen. Hampurilaisen ei kuitenkaan tarvitse olla roskaa. Kotona, omin käsin alusta loppuun tehty hampurilainen on hyvää ja terveellistä ruokaa!

Raaka-aineet:

  • Naudan jauhelihaa n. 400 grammaa
  • Valkosipulia
  • Sipulia
  • Kananmuna
  • Pala hyvää cheddar-juustoa, ei sitä yksittäin pakattua sulatesotkua
  • Salaattia
  • Tomaattia
  • Ketsuppia
  • Tabascoa
  • Suolaa
  • Mustapippuria
Sekoita keskenään jauheliha, kananmuna, yksi hienonnettu sipuli ja kaksi hienonnettua valkosipulinkynttä. Rouhi sekaan suolaa ja pippuria sekä Tabascoa jos satut siitä pitämään. Sekoita kädellä niin, että kaikki ainekset ovat varmasti sekaisin. Pyörittele seuraavaksi lihasta palloja, 400 grammasta tulee noin 5-7 riippuen minkä kokoisia teet. Lopuksi taputtele pallot parin sentin paksuisiksi pihveiksi. Peitä pihvit kelmulla ja laita jääkaappiin vetäytymään vähintään tunniksi. Paista pihvejä molemmin puolin muutaman minuutin verran kunnes ne ovat kypsiä.

Halkaise hampurilaissämpylät ja kokoa hampurilaiset haluamassasi järjestyksessä, haluamillasi täytteillä. Minä laitoin tomaattia, sipulia, salaattia, ketsuppia ja cheddar-juustoa.

2 kommenttia:

  1. Alusta loppuun itse väännetyt burgerit on kyllä parhaita kaikin puolin! Maistuu hyvältä ja onnistumisen tunne siitä, että on tehnyt "roskaruuasta" herkullista ja suht terveellistäkin, on ihana tunne :)

    Ite korvasin joskus hampurilaissämpylän tekemisessä nesteen bbq-kastikkeella (ja kerran myös paseeratulla tomaatilla), sopii hyvin burgereihin!

    -masu

    VastaaPoista
  2. Hyvä vinkki tuo bbq-kastike. Saa vähän lisämakua sämpylöihin. :)

    VastaaPoista